IMG_3797.jpg

Taas on päiviä mennyt ja hauskoja hetkiä ollut. Lenni on todella kultainen ja ihana, ainakin rauhallisena. Mutta silloin kun tullaan ulkoa sisälle pojan villi luonne pääsee esiin. Näköjään ihmisten sormet ja joulukuusen havut ovat miellyttäviä leikkikaluja. Eihän kieltäminen mukavaa ole, mutta sitten ovat nämä ihanat hetket jolloin Lenni esim. nukahtaa syliin.

IMG_3817.jpg

(Alla olevissa kuvissa laitoimme herkun pulloon, josta Lenni saisi sitä tavoitella pyörittämällä pulloa. Se pullo taisi kyllä olla vähän pelottava...)

IMG_3822.jpgIMG_3833.jpg

"Niin teisi herkkua mieli, mutta miksi sen täytyy olla tuollaisessa pullossa?"

IMG_3829.jpg

"Kai sitä vähän uskaltaa haistella..."

Ulkonakäynnit ovat menneet suht. hyvin. Kerran joku toinen koira jossakin haukkui, ja se taisi olla vähän jännittävä kokemus. Lyhyt automatka (turvavaljaissa, ei häkissä) oli myös uutta. Eilen meille saapui kuusi.

 

IMG_3846.jpg

"Mikäs tämä härveli on?"

IMG_3843.jpg

"Sillä voisi vähän leikkiä..."

IMG_3847.jpg

"Tai ehkä aika paljon."

 Pojalla on myös suuri ruokahalu, sillä annos nappuloita raejuuston kera menee alle minuutissa. Sillähän pärjäisi koiranruoan syömisen maailmanmestaruuskisoissa! ;) Lennille valmistui myös villapaita, ettei pienelle pennulle tulisi niin kylmä ulkona.

IMG_3854.jpg